Kahvin pinta peittyy kylmään hyhmään. On huono olo, oksettaa. Tätä en enää juo.   Päässä tykyttää. Yritän sulkea korvat. Kahvilan seinät kaikuvat, kun vastasyntyneen lapsen

Tervehdys! En malta olla Teille kirjoittamatta, vaikka ette minua lainkaan tunne. Asia on nimittäin sellainen, että puolisen vuotta sitten tuli televisiosta lähetys, jossa Teidät ”bongasin”,

En oikeastaan pystynyt näkemään mitään.   Kuumuus oli kaikenkattavaa, ylitsevuotavaa. Paahde iholla litisti minut maata vasten, litteäksi kiveksi, juureksi maanpeitteisiin. Tunsin iholla hien kiemurtelevat hitaat

Milla: – Äiti mä haluun jätskin! Koko loman olen jaksanut olla iloinen ja reipas äiti, innostua lapsen tekemistä hiekkakakuista, kannustaa kiipeilemään telineissä, ”kiivetä saa mutta

Jos katsoo tiettyä maisemaa liian kauan, se jotenkin häviää. Ei pysty enää näkemään paikkoja tarkasti, ei havainnoimaan niiden oikeaa luonnetta. Näin minulle oli käynyt Pitäjänmäellä,

Kun musiikki alkaa soida, Eena näkee Suikkasen astelevan ovesta reteästi kuin omaan tupaan ja pistelevän tiskille. Eena itse on pubin perällä karaokenurkkauksessa juuri puikkoihin päässeenä.